Kari tyrmistyi uimahallissa: ”Hajuvesimuoreja ärsyttävämpiä…”

Ilmiö jota ei soisi kohtaavansa.

03.02.2025

Kari kertoo vuosien tauon jälkeen aloittaneen uimaharrastuksensa. Hän kertoo yllättyneensä kokemastaan. Hän oli lukenut, että uimahalleissa tyrmistystä aiheuttavat hajuveteen pukeutuneet vanhemmat naishenkilöt, jotka eivät altaaseen mennessään käväise suihkussa.

-En ole heitä juurikaan tavannut. Sen sijaan minua ihmetyttää nykynuorten omituinen meno. Ei tällaista ollut minun nuoruudessani, Kari paheksuu uimahallikeskustelussa vanhempainrymässä Facebookissa.

Kari kertoo nähneensä monta kertaa tapauksen, jossa nuoret pojat pukevat jo valmiiksi pukuhuoneessa uimahousut jalkaansa ja kävelevät suoraan altaaseen – peseytymättä.

-On sitten niitä, jotka menevät suihkun kautta, mutta käyvät uikkarit jalassa, Kari päivittelee.

Keskustelussa moni huomauttaa Karille, että miksi tämä ei puutu asiaan.

-Mene nyt sanomaan nuorille mitään niin olet sen jälkeen jos mikä viili, Kari vastaa. Ilmeisesti hän tarkoittaa viili-ilmaisulla fiili-ilmaisua.

Kari toteaa, että hajuvedelle haiseminen kertoo huonosta peseytymisestä ja siitä ettei esimerkiksi hiuksia ja kaulaa ole kunnolla pesty.

-Mutta se, että mennään kokonaan peseytymättä tai uikkareilla peseytyen altaaseen, niin siitä kyllä saadaan mukavasti ulostebakteereita kehiin.

Lue myös: Antti Kurhinen kuseskeli uimahallin saunan kiukaalle – edes porttikielto ei auttanut!

Lue myös: Kurikan uimahallissa järkytyttiin: Naissiivooja tuli sisään kun miehet pesivät, kyllä te tiedätte, mitä

Lue myös: Markon kammottava yllätys uimahallissa: ”En tajua miten mahdollista…”