Rockmuusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä kertoo sometilillään avoimesti vaikeasta taloustilanteestaan. Se on jopa aiheuttanut vaikeuksia päästä keikalle ulkomaille.
– Piinallinen rahapula jatkuu, keikkoja on liian vähän eikä kustantamoista saa tietoa käsikirjoitusten kohtalosta. Sain onneksi ostettua lentolipun, että pääsen Fuengirolan keikalle. Kaikki hoituu, mutta hermojaraastavan vaivalloisesti.
Röyhkä tietää kertoa, kuinka rahaongelmat ovat tällä hetkellä taiteilijoiden elämässä yleisiä. Hänellä on esittää asiasta myös esimerkkejä.
– Tämä rahan niukkuus näyttää vaivaavan taiteilijoita yleisestikin. Hesarissa oli juttu amerikkalaisista elokuvantekijöistä, joille ei makseta mitään heidän työstään. Kehutun Brutalist-leffan ohjaaja ei ole saanut viimeisimmistä leffoistaan dollarin latiakaan. Leffan mainostusreissutkin hän on joutunut pulittamaan omasta pussistaan.
Röyhkä toteaa vielä julkaisunsa lopussa: ”Kaikki pelaavat nyt varman päälle. Pienille epäkaupallisille yrityksille ei anneta rahaa.”
Röyhkä on esiintynyt Fuengirolassa aiemminkin
Röyhkän oikea nimi on Jukka-Pekka Välimaa. Hän on syntynyt Valkeakoskella, mutta hän kasvoi Oulussa. Hän keikkailee usein entisessä kotikaupungissaan.
Röyhkä mainitsi julkaisussaan keikan Fuengirolassa. Hän tarkoitti sillä Ravintola Kukkoa, jossa hän esiintyy jo 6. ja 7. maaliskuuta. Hän on keikkaillut samassa paikassa myös lokakuussa vuonna 2023.
Ravintola Kukossa esiintyvät huhtikuussa myös mm. Danny ja Helmi. Aki ja Heli Palsanmäki taas olivat siellä tammikuussa katsomassa komediallista esiintymistä.
Lue myös: Fuengirola.fi: Danny ja Helmi jättävät pian Suomen – tässä syy
Lue myös: Heli Palsanmäeltä yllättävä ilmoitus julkisuuteen
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.