Kotkan Meripäivät poliisin silmin – tämä kaikki tapahtui

Porukassa tyhmyys tiivistyi.

28.07.2024

Tänä vuonna Kotkan Meripäivien aikana oli jonkin verran enemmän häiriöitä kuin aiempina vuosina, poliisi summaa.

Erityisesti keskiviikon ja torstain välinen yö sekä perjantain ja lauantain välinen yö olivat poliisitehtävien osalta vilkkaita.

Poliisi uskoo, että säällä on merkittävä vaikutus poliisitehtävien määrään kesätapahtumissa.

Tänäkin vuonna poliisin tehtävät liittyivät pitkälti päihtyneisiin ihmisiin. Putkiin päätyi toistakymmentä henkeä. Myös alaikäisiä juhlijoita tavattiin. Poliisi muistuttaa juomien välittämisen olevan rikos.

Tänä vuonna poliisitehtävissä korostuivat päihteiden lisäksi erilaiset väkivallanteot. Osassa väkivaltatilanteista oli mukana myös alaikäisiä henkilöitä. Poliisi puuttui useampaan tappeluun, jossa oli osallisena isompi porukka.

Erityisen huolestuttavana ilmiönä poliisi näkee porukkaväkivallan.