Lego Star Wars -peliarvio: Olkoon palikat kanssanne!

11.06.2011

Tähtien sodista tutut hahmot seikkailevat kolmatta kertaa Legomaailmassa. Tällä kertaa kohteena on piirretty The Clone Wars -televisiosarja, jonka kahden ensimmäisen tuotantokauden tarinat kerrotaan nyt uudella tavalla.

Legopelit ovat aina olleet hassuttavia ja kivoja kokonaisuuksia. Tähän viimeisimpään peliin on tuotu joukko uudistuksia, jotka sekä parantavat, että huonontavat pelikokemusta. Esimerkiksi kaksinpelissä – jollaisena Legopelit pitäisi aina pelata – tulee tilanteita, jolloin toisella pelaajalla ei ole mitään muuta tekemistä kuin odottaa toisen pelaajan edistymistä. Sen sijaan hyvänä uudistuksena voidaan pitää mainioita pulmakohtia, jolloin molempien pelaajien pitää ravistaa hoksottimia ratkaisun löytämiseksi.

Teräväpiirtokonsoleilla peli on audiovisuaalisesti tuttua juttua. Star Wars –musiikki soi ja hahmot mumisevat hauskasti. Grafiikkamoottoria on ehostettu hurjasti ja paikoitellen ruudulla temmeltää samanaikaisesti todella suuri määrä hahmoja.

3DS-versio on toteutettu omalla tyylillä. Tasot ovat erilaisia, mutta pohjaidea ei ole teräväpiirtoversioihin verrattuna muuttunut mihinkään. 3D-efektejä ja kosketusnäyttöä käytetään miellyttävän luontevasti ja yliampumatta. Pieni viimeistelemättömyys paistaa taustalla, näkyen pitkissä lataustauoissa ja epätasaisessa ruudunpäivityksessä, mutta vaihtelevat tasot tarjoavat sen verran hauskaa ja pitkäikäistä matkapelaamista, että ne voi antaa anteeksi.

Pelialustasta riippumatta uusi Lego Star Wars on vikoineenkin varsin sujuva perhepeli.

Tom Kajaslampi

LEGO STAR WARS III: THE CLONE WARS
PlayStation 3, Xbox360, 3DS

Lisää luettavaa