Luokkakokous-leffastakin tuttu kaunotar myöntää vihdoin: Minulle on tehty kauneusleikkaus

Linda Manuella eli Linda Danakas

06.12.2021

Luokkakoukous-leffastakin muistettava kaunotar, hyvinvointikasvo ja influencer Linda Danakas eli Linda Manuella myöntää, että hänen nenänsä on leikattu.

Hän kertoo että häneltä on kysytty asiasta monesti, ja nyt hän päätti tulla asian kanssa julkisuuteen. Nainen kertoi asiasta somen tarinaosuudessa.

– Tämä ei ole minulle helppo aihe, koska minua on kiusattu tästä tosi paljon ja asiaa on myös spekuloitu. En ole koskaan kieltänyt tätä, mutta en ole myöskään myöntänyt julkisesti. Ihmiset ovat miettineet tasaisin väliajoin, että olenko minä leikkauttanut nenäni. Olen kyllä.

Operaatiosta on jo kahdeksan vuotta.

– Se on jännä, miten tuntemattomat ihmiset edelleen haukkuvat nenääni isoksi ja rumaksi, vaikka se on kertaalleen leikattu, hän miettii.

Linda Manuella muistetaan muun muassa Martina ja hengenpelastajat -ohjelmasta.

Lisää luettavaa