M.A. Nummisen johtaman Suomen Talvisota 1939-1940 -ryhmän kuuluisin levy 50 vuotta – juhlakeikka tulossa!

Stefan Piesnack

Legendat lavalla!

M.A. Numminen sekä runoilijat Markku Into ja Jarkko Laine perustivat 50 vuotta sitten maanalaisen musiikki- ja performanssiryhmän Suomen Talvisota 1939-1940, jonka toiminnassa oli mukana underground-artistien lisäksi lukuisia tunnettuja näyttelijöitä, muusikkoja sekä taiteilijoita, kuten Rauli ”Badding” Somerjoki, Tarmo Manni, Paroni Paakkunainen sekä Timo Aarniala.

Ryhmän tavoitteena oli tuottaa erilaista tabuja rikkovaa alakulttuuritoimintaa, jota toteutettiin erilaisin keinoin performanssitaiteesta surrealistisiin luentoihin sekä lehtijulkaisuista rock-konsertteihin.

Numminen kumppaneineen työsti myös Yleisradiolle radio-ohjelmaa Maanalaista menoa, jonka lähetyksiä varten kollektiivi alkoi tuottaa musiikkia. Alakulttuuritoiminnan myötä syntyi myös Suomen Talvisota 1939-1940 -ryhmän albumi Underground-Rock, jonka Love Records julkaisi 2.1.1970.

Svart Records julkaisee joulukuussa 50-vuotisjuhlapainoksen tästä suomalaisen 60-luvun undergroundin merkittävimmästä teoksesta, ja sitä juhlistetaan 9.12.2019 Helsingin Tavastia-klubilla. Bakkanaaleissa esiintyy itseoikeutetusti M.A. Nummisen ja Pedro Hietasen Underground Rock Orchestra, joka perustettiin vuonna 1980 ylläpitämään liki unohtuneen alakulttuuritoiminnan perintöä. Nyt järjestettävässä juhlakonsertissa URO:n riveissä esiintyvät edellä mainittujen lisäksi kitaristit Jukka Orma ja Antero Jakoila, rumpali Sami Kuoppamäki sekä basisti Mikko Löytty.

Ennakkoliput tulevat myyntiin keskiviikkona 30.10.2019 kello 09.00 ja ne myy Tiketti.

Keikan Facebook-sivulle pääset tästä.

Aiheet: