Måneskinin kaunis naisbasisti esiintyi jälleen rinnat paljaana – katso video!

Sattuu ja tapahtuu.

30.08.2022

Måneskin esiintyi viime sunnuntaina MTV:n vuosittaisessa Video Music Awards -tapahtumassa. Bändin esitystä sensuroitiin suorassa lähetyksessä.

Yhtyeen laulaja Damiano David esiintyi lavalla pakarat paljastaneissa nahkahousuissa sekä tangoissa, ja bändin taustalla nähtiin tanssijoita, joiden nännit oli peitetty teipillä.

Sensuurin syy oli kuitenkin yhtyeen basistissa. Victoria De Angelisin toppi putosi hänen yltään esityksen aikana niin, että hänen nänninsä paljastui. Hänen toinen nänninsä oli esityksen aikana teipattu piiloon, muttakoko vaatekappale sattui putoamaan hänen yltään niin, että toinen nänni paljastui kaikelle kansalle.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun tällainen vahinko yhtyeelle tapahtuu. Chicagon Lollapalooza-festivaaleilla De Angelisin teippi irtosi vahingossa hänen nänninsä päältä, ja hän esiintyi lopun ajan keikasta rinta paljaana. Kerroimme asiasta TÄÄLLÄ.

Katso Måneskinin esitys alta.

 

Lisää luettavaa