Minjalle sattui hivenen nolosti: ”Avasin takkia enemmän auki ja totesin isosti, että mä oon kunnon slut!”

Joskus sitä ihmisen pitäisi vain olla hiljaa, eikä yrittää keventää tunnelmaa.

01.05.2019

Minja on kokenut kyseisen asian vahvasti.

Hän meni hakemaan esikoistaan hoidosta. Hän oli kuitenkin hieman aiemmin imettänyt nuorimmaistaan, ja oli käynyt niin että tissi oli jäänyt peittelemättä.

Kun Minjalla oli kuuma, hän avasi takin ja jäi juttelemaan lastentarhan työntekijän kanssa. Tämän katse nauliintui ylävartaloon.

-Tissini tuijotti työntekijää paljaana. Olin unohtanut siirtää tissin liiveihin takaisin.

-Olisin voinut toki hoitaa tilanteen fiksusti, pahoitella, mutta en osaa noloina hetkinä käyttäytyä, nainen kertoo.

Niinpä hän tokaisi muina naisina:

-Oho! Mä oonkin kunnon slutti!

Minja antaa tulevaisuudessa perheen isän viedä lapsen hoitoon.

(Jutussa on kuvituskuva web-arkistostamme)

Lisää luettavaa