Muistatko vielä porilaislähtöisen ja Jyväskylässä poikaystävänsä kanssa asuneen Amanda Aholan, josta julkaistiin juttuja jopa maailmalla noin seitsemän vuotta sitten. Hänestä tehtiin muiden muassa Barcroft-TV-dokumentti.
21-vuotias Amanda Ahola halusi barbiemaisen ulkomuodon ja pyrki sitä kohti usein kauneusleikkauksin. Amanda kertoi myös leikkauksesta, jossa hänelle laitettiin 33GG-koon rinnat ja joka johti hänet teho-osastolle – hän oli menehtyä leikkaukseen. Sittemmin hänelle on asennettu 33HH-koon implantit.
Hetkeksi hän pysähtyi säikähtäen kokemaansa, mutta sitten ulkonäön korjaukset ovat jatkuneet.
Amanda käväisi myös aikuisviihdealalla, mutta sai sitten lapsen ja on sittemmin jättänyt kyseisen filmibusineksen.
Miltä hän näyttää tänään?
No, vähän eriltä verraten tämän jutun pääkuvaan.