Muistatko vielä tämän takavuosien jokakodin kalusteen – nostalgiapaukku!

Nyt sellaisen saisi ilmaiseksi.

Voi että. Ihan kyynel pääsee.

Takavuosien nostalgiakalustetta tarjotaan ilmaiseksi Tampereen seudun puskaradio-ryhmässä Facebookissa. Hyvältä näyttää, toivottavasti löytää jonkun kotiin retroihanuus kun on.

Näitä kirjahyllyjä oli 70-90-luvuilla vielä joka kodissa. Ne olivat täysin identtisiä, tosin värit vaihtelivat. Ideana oli, että tietosanakirjoille (niitähän piti jokaisessa itseään arvostavassa kotitaloudessa olla vähintään yksi sarja) sekä Päätalo-romaaneille oli varattu kolme erillistä hyllyrivistöä.

Hyllyjen alaosassa oli kaapistot ja lipastot, joissa saattoi pitää mitä nyt roinaa sitten kukin pitikin. Yläosassa oli pakollinen lasiovikaappi. Siellä säilyteltiin maljakoita ja muita arvokkaita esineitä pölyltä suojassa mutta näkyvillä.

Toisella puolella sijaitsi baarikaappi, jossa oli peili sisällä. Taviksella siellä ei ollut mitään, tai korkeintaan kymmenen vuotta sitten viisikymppisillä lahjaksi saatu konjakki, jota ei ollut avattu.

Eipä tällaisia enää taida olla kuin maaseutujen vinteillä nykyisin. Onko sinulla? Mitä! Onnittele itseäsi, olet retron ytimessä!

Kun Ikea tuli ja tarjosi kaappeja tyyliin satasella, kukaan nuori ei enää huoli näitä hyllyjä edes ilmaiseksi. Mikä on sinänsä surku. Vai…ööö…onko.

Kuva: Julkinen päivitys Tampereen puskaradio-faceryhmässä

Aiheet: