No haloo, et ikinä arvaa mikä bändi esiintyy olympiastadionilla Helsingissä!

Hulluuden highway menee siitä vierestä.

Haloo Helsinki! esiintyy Helsingin Olympiastadionilla lauantaina 14.8.2021. ”Haloo Stadion!” -konsertin liput tulevat myyntiin Lippu.fi:n kautta maanantaina 7.12.2020 klo 9:00.

”15 vuotta sitten kun Haloo Helsinki! perustettiin, oli meillä kaikilla iso intohimo tehdä musaa ja päästä ylipäätänsä keikoille. Ja noista ajoista ei oikeastaan ole mikään sen suuremmin muuttunut henkisesti. Sama fiilis ja sisäinen ääni, mikä on ajanut meitä eteenpäin näiden vuosien aikana ihmisinä ja bändinä, takoo edelleen sydänalassa. Samalla tässä saa olla todella kiitollinen siitä, että jengi on ottanut Haloon omakseen ja kannustanut meitä tekemään uutta musaa vuodesta toiseen”, yhtye kertoo ja jatkaa:

”Reilut pari vuotta se kuitenkin vaati tässä kohtaa meiltä itsellemme kypsytellä paluuta, niin musiikillisesti kuin muutenkin. Mutta nyt voi ilolla todeta, että me ollaan luotu nahkamme uudelleen, ja kaikki alkaa olla valmista ensi vuoteen 2021”, bändi kertoo.

Hienoa Elli ja bändin muut jäsenet!

Aiheet: