Nyt tuli päätös: Windows95man edustaa Suomea Euroviisuissa!

Näin päätettiin.

20.02.2024

Yle kertoo tiedotteessaan, että Windows95man on varmistunut Suomen euroviisuedustajaksi. Asiasta kerrottiin Uuden Musiikin Kilpailun sosiaalisessa mediassa.

Windows95man-hahmon luonut Teemu Keisteri sekä laulaja Henri Piispanen kertovat asiasta näin:

”Mielestämme ainoa oikea ratkaisu EBU:lta olisi sulkea Israel pois kilpailusta. Emme kuitenkaan koe, että voisimme vaikuttaa tähän jäämällä pois. Sen sijaan olemme aloittaneet keskustelut yhteisistä vaikutusmahdollisuuksista muiden maiden edustajien kanssa ja käytämme omaa asemaamme kohdistaaksemme painetta päätösvaltaa pitävään EBU:un.”

Ylen tiedote toteaa, että Yle on saattanut EBU:lle tiedoksi Suomessa käydyn keskustelun sekä Suomen edustajan näkemyksen tilanteesta.

”Yle on päättänyt kunnioittaa Euroopan yleisradioliitto EBU:n arviointikykyä kisaan osallistuvista tv-yhtiöistä. Ymmärrämme, että asiaan liittyy erilaisia perusteltuja näkökulmia. Yle on saattanut EBU:lle tiedoksi Suomessa käydyn keskustelun sekä Suomen edustajan näkemyksen tilanteesta. Toivomme, että tilanne Lähi-idässä rauhoittuisi mahdollisimman pian”, kertoo Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja ja vastaava toimittaja Ville Vilén.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön UMK (@uudenmusiikinkilpailu) jakama julkaisu

Lisää luettavaa