Partaa ajavien miesten turvallisuusniksi – näin ei veri lennä!

Kuvituskuva

Moni mies ajaa partansa partahöylällä. Sen terät ovat ongelmajätettä, jotka voivat satuttaa.

Jussi esittää oman ”niksipirkkansa” Facebookin kaupunkiryhmässä.

-Mä olen monta kertaa satuttanut partahöylän terään käteni ja se ei ole kiva juttu. Se oikeasti sattuu. Verta tulee ohuesta haavasta ja paikka on pitkään kipeä. Tämä satuttaminen tapahtuu käytetyn terän kohdalla, silloin kun se on jo heitetty pois. Olen esimerkiksi jättänyt niitä virumaan johonkin tai sitten pistänyt roskikseen. Sitten kun tiivistän roskakorin roskia, niin sattuukin käsi osumaan siihen terään.

Ei enää.

Jussi on jo pitkään pistänyt terän roskikseen siten, ettei vaaraa ole.

-Kerään niitä vanhaan sampoopulloon. Sitten heitän sen sampoopullon pois suljettuani korkin. Siellä ovat tallessa eivätkä satuta.

-Pitäisikö laittaa niksi ihan Niksi-Pirkkaa, Jussi arvelee.

Aiheet: