Pikavippimainos hyllytettiin – laulaja osasyynä!

08.05.2013

Britannian mainosten eettisyyttä valvova taho on hyllyttänyt mainoksen, jossa paluun tehneen Atomic Kitten –yhtyeen laulajatar Kerry Katona mainostaa pikavippiä.

Katona ajautui vuonna 2008 konkurssiin, ja varsinkin Britanniassa hänen rahaongelmistaan on kirjoiteltu laajasti. Laulajattaren katsottiin yllyttävän asiakkaita samankaltaiseen talouden holtittomaan hoitoon.

Vaikka  katsojien valitukset tulivat nimenomaan Katonan huonona esimerkkinä toimimisesta, hyllytykseen oli myös muita syitä. Pikavippifirman katsottiin vertaavan itseään pankkiin ja antavan kuvan, että vipillä voisi rahoittaa hohdokasta elämäntyyliä.

Lisäksi koron suuruus oli ilmoitettu liian huomaamattomasti. Kokonaisuudessaan mainos tuomittiin vastuuttomaksi ja harhaanjohtavaksi.

Lisää luettavaa