Kuinka pitkälle huijaaminen voi mennä: Söi ilmaisia pitsoja ja hampurilaisia tällä kikalla!

25.08.2016

Tämä tarina on uskomaton, mutta sen kertoja vannoo sen olevan totta.

Comon toimittaja osui ravintolassa puolituttuun seurueeseen, jonka jäsen uskoutui opiskeluaikoinaan Itä-Suomessa tekemistään huijauksista.

-Joskus oli niin nälkä että piti vähän keksiä kaikenlaista. Uskallan nyt jo kertoa, kun tapauksista on vuosikymmen aikaa ja petokset ovat ehtineet vanhentua.

Mitä mies sitten teki? Söi hampurilaisia ja pitsoja ilmaiseksi. Hän kertoo käyttäneensä kikkaa myös muilla paikkakunnilla. Ongelma oli se, ettei kikkaa voinut käyttää kuin kerran paikassaan.

Miten homma toimi?

-Marssin esimerkiksi hampurilaiskioskiin ja totesin ostaneeni toissapäivänä hampurilaisen, jonka pohja oli homehtunut. Halusin saada rahat takaisin tai sitten minulle voitaisiin tehdä uusi hampurilainen. Kikka toimi aina. Vaikka olisi ollut omistajakin paikalla, ja varsinkin silloin. Söin monet hampurilaiset tuolla tavoin.

-Pizzapaikoissa taas oli niin että kerroin hakeneeni (tai puolisoni hakeneen) kolme pitsaa mukaan. Kaikissa oli valkosipulia, vaikka vain yhdessä piti olla. Että joku vahinko. Siinä meni ilta pilalle kun en syö valkosipulia. Että saisiko nyt uuden pitsan. Sai. Aina. Missään ulkomaalaisten pizzerioissa tämä ei toiminut, kun eivät ne edes ymmärtäneet koko tarinaa.

Tunsitko huonoa omaatuntoa?

-Ehkä vähän kyllä, mutta oli nälkä, olin nuori ja kapinallinen. Jotenkin ajattelin siinä höynäyttäväni itseäni rikkaampaa. Myöhemmin olen katunut kovastikin, kun olen tajunnut, että varastin pienyrittäjiltä.

Lisää luettavaa