Pitt ja Jolie lomailivat perheineen – mutta täh, mitä ihmettä heillä oli mukanaan?!

28.12.2012

On se rankkaa, kun kaksi uraansa keskittyvää ihmistä lyö hynttyyt yhteen ja kasvatettavana on vielä kuusi lasta.

Paikalliset hieraisivat äimistyneinä silmiään, kun näkivät Brangelinan klaanin liikenteessä Karibialla joululomallaan. Pitt ja Jolie olivat ottaneet mukaansa 12 lastenhoitajaa, kaksi jokaiselle lapselle.

Jolie kertoi aikaisemmin, ettei halua antaa lapsilleen valtavaa määrää lahjoja vaan viedä heidät mieluummin matkoille näkemään maailmaa. Silti näyttelijätär lupasi ostaa heille ”jotain pientä”. Jolie bongattiinkin ostamassa Liverpoolin fanituotteita sadoilla euroilla pelkästään pojalleen Maddoxille.

Lähde: New York Post

Lisää luettavaa