Poliisi varoittelee: Somekiusaaminen voi olla rikos

Kiusaaminen on siirtynyt osaksi verkkoon.

25.09.2021

Koulukiusaaminen on vakava yhteiskunnallinen ilmiö. Kiusaamista on monenlaista. Se voi olla henkistä väkivaltaa, haukkumista tai fyysistä käsiksi käymistä. Poliisi on nyt tullut asian kanssa esiin ja ohjeistanut vanhempia menettelytavoista kiusaamisen tunnistamiseksi ja ehkäisemiseksi. Poliisi neuvoo myös kiusatuksi tulleita.

Nykypäivänä kiusaaminen tapahtuu usein puhelimien tai muiden viestivälineiden avulla. Lapsen kuvia voidaan levitellä julkisuuteen tai lähetellä haukkumaviestejä. Tämä saattaa uhrin nopeasti naurunalaiseksi tuhansien ihmisten edessä. Kiusaamista sosiaalisessa mediassa ei pidä siksikään vähätellä, sillä se moninkertaistaa nöyryytyksen määrän.

Mitä tehdä, kun epäilet lastasi kiusattavan?

Poliisi kehottaa, että asia on otettava rohkeasti esiin lapsen kanssa. Kannattaa kysellä hänen koulunkäynnistään ja kiinnittää huomiota, jos jokin lapsen käytöksessä muuttuu. Kiusaamiseen tulee puuttua ajoissa.

Sovittelu kodin, koulun ja osallisten välillä on ensisijainen keino ratkoa kiusaamistapauksia. Sovitteluun voi saada apua myös paikallisesta sovittelutoimistosta, vaikka kyseessä ei olisikaan vielä rikos.

Joskus kiusaaminen on rikos

Jos kevyemmät keinot eivät auta tai kiusaaminen pahenee, silloin on tehtävä rikosilmoitus poliisille.

– Kiusaamiseen liittyviä rikosnimikkeitä voivat olla pahoinpitely, kunnianloukkaus, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen tai laiton uhkaus, kertoo Jyväskylän poliisiaseman tutkintaryhmän rikoskomisario Antti Turpeinen.

– Kun kiusaamistapaus tulee ilmi, on siihen puututtava heti ennen kuin tilanne pääsee kärjistymään pahemmaksi. Asian selvittelyssä tärkeässä roolissa ovat osapuolten vanhemmat ja koulu.

Vahingonkorvausvelvollisuus koskee kaikkia rikoksia

Vaikka nettialustoilla voi esiintyä anonyyminä eli nimettömänä, niissä pätevät täysin samat lait kuin tosielämässä.

Nettikiusaamisessa kyseessä voi olla rikos, josta tekijä saattaa joutua myös vahingonkorvausvelvollisuuteen.

Netissä kiusaamiseen ja häirintään liittyviä rikoksia voivat olla esimerkiksi yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen tai vainoaminen. Vahingonkorvausvelvollisuus koskee myös alaikäistä.

Miten toimia, jos joudut kiusaamisen uhriksi?

Jos sinusta levitetään tietoa tai joku haukkuu sinua netissä, kerro siitä luotettavalle aikuiselle. Kerro myös rohkeasti, jos olet itse kirjoittanut muista jotain ikävää.

Jokaisessa tapauksessa kannattaa aina ensin kertoa tapahtuneesta luotettavalle aikuiselle. Aikuisten tehtävä on auttaa nuorta ratkaisemaan tilanne. Tapahtuneesta kannattaa myös jutella kavereiden kanssa. Tärkeintä on, ettei inhottavia asioita jää miettimään yksin.

Lisää luettavaa