Poliisikin huolestui: Romanien keskinäinen vakava väkivalta lisääntynyt kesän aikana

Romanifoorumi kutsui poliisin, romaniaktiiveja ja oikeus- ja sisäministeriön edustajat keskustelemaan.

04.09.2020

Romaniaktiivit ovat huolissaan.

Niinpä Romanifoorumi kutsui asiantuntijoita ja romanijärjestöjen edustajia keskustelemaan romaniyhteisössä erityistä huolta herättäneestä ilmiöstä: kuluneen kevään ja kesän aikana romanien välillä on tapahtunut poikkeuksellisen suuri määrä henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia.

Poliisi toteaa, että huoli romanien kanssa on yhteinen. Esimerkiksi aseiden käyttöön liittyy aina vakavia vaaroja.

Poliisi ja romaniaktiivit painottavat, että vain erittäin pienen osan romaniväestöstä epäillään liittyvän kevään ja kesän tapahtumiin.

‒Asia on kuitenkin turvallisuuden kannalta siinä määrin merkittävä, että halusimme yhdessä tuoda sen näkyväksi, jotta ilmiön vaarallisuus ja vahingollisuus tulee ymmärretyksi. Toivomme kiihkotonta ja ratkaisuhenkistä keskustelua ilman syyllistämistä, poliisi ilmaisee.

Lisää luettavaa