Oululaislähtöinen metalliyhtye Poisonblack tekee syyskuussa lyhyen paluun yhdessä JP Leppäluodon kanssa debyyttialbuminsa Escapexstacyn 20-vuotisjuhlien kunniaksi.
Perjantaina 22. syyskuuta Oulusta käynnistyvä minikiertue nähdään lisäksi Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. Keikkojen lipunmyynti käynnistyi tiistaina 28. helmikuuta keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa.
”Pari vuosikymmentä vierähtäny siitä, kun eka purasu julkaistiin. Useita levyjä, kiertueita jne. Vielä kerran ukkojen kanssa bussiin ja mikä hienointa, JP on mukana. Hän oli iso osa sitä, että meidän ura lähti käyntiin. Tervetuloa keikoille”, avaa yhtyeen kitaristi-laulaja Ville Laihiala.
Vuonna 2000 perustettu Poisonblack julkaisi aktiivisen uransa aikana kuusi studioalbumia. Lauluvastuun syyskuun keikoilla jakavat alunperin Escapexstacy -albumilla laulanut JP Leppäluoto ja sen jälkeisillä levyillä lauluun siirtynyt Ville Laihiala.
Katso keikkapaikat kappalelinkin alta.

Pe 22.09. OULU Kantakrouvi
To 28.09. JYVÄSKYLÄ Lutakko
Pe 29.09. TAMPERE Olympia
La 30.09. HELSINKI On The Rocks