Riina-Maija Palander tilitti podcastissa: ”Masennuin, haamu entisestä itsestäni…”

Riina-Maija Palanderin elämä huippu-urheilijan vaimona on ollut lähtökohtaisesti haasteellista.

15.01.2025

Kalle Palander on hakenut avioeroa vaimostaan Riina-Maijasta pitkän avioliiton jälkeen. Kalle ja Riina-Maija menivät naimisiin vuonna 2007, ja heillä on kolme yhteistä lasta. Avioliiton tila on ollut julkisen tarkastelun kohteena monen monituista kertaa, eikä vähiten, kun Kallen pettäminen tuli julki.

Riinis on kertonut podcastissa elämästään huippu-urheilijan puolisona. Liitto on Riina-Maijan kertoman mukaan ollut jo lähtöasetelmassaan haasteellinen. Näin Riinis kertoi joitakin kuukausia sitten podissa:

-Huippu-urheilijan puolison elämään liittyy vahvasti ennakkoluuloja. En ajatellut, että hänen statuksensa vaikuttaa minuun mitenkään. Totta kai se vaikutti ihan kaikkeen ja siihen, miten ihmiset kohtasivat minut hyvin negatiivisesti. Ajateltiin, että elän toisen rahoilla tai etten tee mitään. Sitten pidettiin kauniita, mutta tyhmänä. Vastaan tuli kaikkea, mitä en voinut edes kuvitella. En ollut koskaan kokenut, että ihmiset suhtautuvat minuun niin ennakkoluuloisesti ja negatiivisesti.

Riina-Maija kertoo, että ihmisten kommentit vaikuttivat itsetuntoon kovasti.

-Ne murensivat mun itsetuntoa ja minusta tuli hiljainen hissukka. Olin kymmenen vuotta kotona ilman, että kävin ulkona edes baarissa yhdellä kaljalla. Koin, että minä en ole mitään, enkä saa tehdä mitään, koska olen tietyn ihminen kanssa. Kyllä mä masennuin todella paljon. Mä olin täysin haamu siitä, mitä mä olin aikaisemmin ollut. Mä en pitänyt yhteyttä edes kavereihin tai edes perheenjäseniin, vaan olin lasten kanssa kotona.

Lue myös: Riina-Maija Palander kertoi mykistävän surullisen salaisuuden podcastissaan

Lue myös: Riina-Maija Palander on surun murtama – julkaisi sydäntäsärkevän kuvan

Yksi ja ellei suurin osa ”pelastautumisoperaatiota” oli Espanjaan muutto. Ystävä suositteli sitä huolestuttuaan Riiniksestä.

-Mä päätin, että pelastan itseni. Yksi osa-alue siinä oli, että mä muutin tänne Espanjaan lasten kanssa.