Saatanallinen metallibändi saapuu Suomeen ja messuaa Nokia-areenalla Tampereella – tämä on monille piireille liikaa!

Sikarankkaa hevirokkia!

23.11.2021

Rotsalainen Ghost saapuu Suomeen.

Meillä ja maailmalla valtavan suosituksi yhtyeeksi noussut Ghost nähdään Tampereen Nokia-areenalla 27. päivä huhtikuuta. Illan avaavat englantilaisyhtye Uncle Acid & The Deadbeats sekä amerikkalainen Twin Temple.

Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 26. marraskuuta klo 11 Lippupisteessä.

Useita kertoja Suomessa esiintynyt yhtye on nähty muun muassa vuosina 2012 ja 2014 Sonisphere-festivaaleilla, vuonna 2016 Tuska-festivaalin pääesiintyjänä ja kesällä 2019 Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa Metallican WorldWired-stadionkiertueen lämmittelijänä. Vuoden 2019 marraskuussa yhtye esiintyi Hartwall-areenalla.

Bändi julkaisi syyskuussa uuden singlen Hunter’s Moon. Viides levykin on tulossa.

Tsekkaa keikkatiedot videoiden alta.

YouTube video

YouTube video

YouTube video

KEIKKA:
Ghost (SE): Imperatour – Europe 2022
+ Supports: Uncle Acid & the Deadbeats (UK) ja Twin Temple (US)
Ke 27.4.2022 Nokia Arena, Tampere
Ovet klo 18

LIPUT:
Myyntiin pe 26.11.2021 klo 11
Palvelumaksuineen 57,75 / 68,75 / 79 / 89 / 99 euroa Lippupisteestä

Lisää luettavaa