Sanna Marinin piikittelyselfie herättää huomiota!

Pääministeri piikitteli, Hjallis Harkimo suutahti.

23.10.2021

Pääministeri Sanna Marin on ollut viime päivät kohun keskiössä medioiden kerrottua, että pääministerin virka-asunnolla on järjestetty jo kesästä saakka erinäisiä ravintolailtojen ”jatkoja”.

Taustalla kummittelee edelleen myös kulttuurialan leikkauksia edeltäneet, paljon arvostelua aiheuttaneet muusikkobileet. Sittemmin on ilmoitettu, että leikkauspäätös perutaan.

Pääministerin imagomuutos on herättänyt jo viime kesästä alkaen paljon huomiota. Hän on esiintynyt tv:n viihdeohjelmissa ja julkaissut Instagramissa rusketusrajasääriään. Nyt Sanna Marin julkaisi kuvan ystäväkansanedustajansa Ilmari Nurmisen kanssa ja ilmeisesti piikittelee arvostelijoitaan Benjaminin biisin sanoin. Siinä lauletaan boomereista eli kalkkiksista.

Muuan asiaan tarttuneista on Hjallis Harkimo. Hän toteaa twiitissään, että ”Pääministeri Marin, me boomerit olemme tehneet pitkän päivän tämän yhteiskunnan eteen ja otamme heti coolimmin, kun pääministeri lopettaa velkarallin ja juhlimisen sekä alkaa keskittyä työhönsä eikä imagonsa rakentamiseen somessa.”

Como julkaisee kuvakaappauksen Suomen pääministerin historiallisen erikoisesta päivityksestä alla:

 

Lisää luettavaa