Seiska: TIS-Jyrke hurjista veloistaan: ”Valitsin lapseni ja oman terveyteni”

Jyrkellä on paljon velkaa.

10.03.2025

Temptation Island Suomen 12. kaudelle osallistuneella Jyrkellä on suuri määrä velkaa. Jyrke jäi ohjelmasta mieleen paljon tatuoituna miehenä. Hän on tatuoinut monia muitakin ja luonut uraansa tatuointitaiteilijana oman toiminimensä kautta.

Seiskassa kerrotaan nyt, että Jyrken työ tatuoijana on aiheuttanut hänelle suuret velat. Hänen vuonna 2013 perustamansa toiminimi on haettu konkurssiin verottajan toimesta. Samalla kerrottiin, että käräjäoikeus on todennut hänet maksukyvyttömäksi ja hänellä on jäänyt veroja maksamatta yli 66 953 euron edestä.

Jyrkellä oli monta hyvää syytä jättää uransa

Jyrke kertoi Seiskalle, etteivät velat tulleet hänelle yllätyksenä. Hän kertoi, että syyt veloille liittyvät hänen henkilökohtaiseen elämäänsä. Hänellä on kaksi lasta, joista toinen syntyi viime kesänä.

– Valitsin lapseni ja oman terveyteni sen sijaan, että tekisin töitä ympäri vuorokauden ja menettäisin viikonloput tyttäreni kanssa vain siksi, että voisin maksaa korkoa ja veroja siihen asti että kuolen ennenaikaiseen sydäriin tai menetän mielenterveyteni, kertoi Jyrke Seiskalle.

Suuret velat eivät tulleet Jyrkelle yllätyksenä. Hän kertoi Seiskalle, kuinka hän oli yrittänyt ensin maksaa velkojaan pois ulosoton kanssa maksujärjestelyllä. Se oli ollut lopulta mahdoton tehtävä.

Nyt Jyrke suunnittelee maksavansa velkansa pois tekemällä töitä tai perustamalla uuden yrityksen.

Jyrke osallistui vielä viime vuonna tatuointitapahtumaan

Jyrken ura tatuoijana näkyi vielä viime vuonna esimerkiksi alan tapahtumaan osallistumisena. Hän oli yksi Tampereella järjestettävän tatuointien ja taiteen ystävien tapahtuman tatuoijista.

Tapahtuman sivustolla on Jyrken esittely vuoden 2024 artistien kohdalla.

– Mä oon Jyrke Savolainen, noin 15 vuotta alalla taiteillut artisti, ja moni liittää minut ”kauhun erikoismies” tai ”mörkömies” titteleihin, mutta itse sanoisin et haluan vaan tehdä puhuttelevaa synkkää, isoa, tarkkaa sekä näyttävää taidetta iholle tatuointeina, oli se kasvoja, tarinoita tai mustaakin mustempaa kauhua, kertoo Jyrke itsestään tatuointitapahtuman esittelyssä.

Lue myös: TIS-Annan älytön muutos – hoikistui huimasti ja alkoi bodata

Esittelyn alla nähdään muutamia esimerkkejä Jyrken tekemistä tatuoinneista.

Lähde: Seiska

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.