Poliisi kertoo, että moni ensikertalainen yllättyy, kuinka pitkä ajokielto liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan määrätä – jo ihan ensimmäisellä kerralla.
Liikenneturvallisuuden vaarantamisella tarkoitetaan sitä, että kuljettajan toiminta liikenteessä on omiaan vaarantamaan muiden turvallisuuden.
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen katsotaan törkeäksi silloin, kun esimerkiksi liikennesääntöjen rikkomisesta aiheutuu vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi huomattavan ylinopeuden ajamista – vaikka muu liikenne olisikin vähäistä ja ajettaisiin moottoritiellä.
Törkeän ajokieltorikoksen osalta ajokiellon kesto on ajokorttilain mukaan vähintään kolme kuukautta. Uusijalle kesto on vähintään puoli vuotta.
Ajokieltojen kestot kuitenkaan harvoin jäävät lain mukaisiin vähimmäispituuksiin, sillä poliisi noudattaa valtakunnallista liukumataulukkoa, jossa on määritetty pituudet rikosnimikekohtaisesti.
Esimerkiksi 60:n päiväsakon rangaistusseuraamus tarkoittaa käytännössä keskimäärin puolen vuoden mittaista ajokieltoa ensikertalaiselle. Ajokielto voidaan määrätä enintään viiden vuoden määräajaksi.
Selityksiä ylinopeudelle ja perusteluja ajokiellon kohtuullistamiselle löytyy suomalaisilta laidasta laitaan.
Syitä, joita kuljettajat ajetulle ylinopeudelle kertovat, on poliisin mukaan lukuisia. Niihin lukeutuvat esimerkiksi ”kiire, vessahätä, päiväkodissa odottavat lapset tai kotona odottava vaimo.” Jotkut kuljettajat kokevat, että vähäinen muu liikenne mahdollistaa oman ylinopeuden. Osalla on yksinkertaisesti väärä oletus tieosuuden nopeusrajoituksesta.
Poliisi huomioi ajokiellon vaikutukset toimeentuloon ja välttämättömään liikkumiseen. Oletus kuitenkin on, että perusterve ihminen kykenee kulkemaan muutamien kilometrien matkat vaikka kävellen tai ainakin julkisilla. Asioista kertoi lupaesimies Anniina Torvinen poliisista.