Suomalaisen ex-vapaaottelijan vessatappelu päättyi verisesti: Puhelinsoitto seuraavana päivänä loksautti leuat

Turun yössä tapahtui.

18.11.2019

Jarkko Sipilän toimittama ex-vapaaottelijan ja ex-jengiläisen Mika ”Immu” Ilménin elämäkerta on hurjaa ja yllättävääkin luettavaa. Kirja piirtää esiin Ilménin lapsuuden, vapaaottelijataustan, jengiajat Cannonballissa sekä vankila-ajan.

Immu kertoo kirjassa muun muassa juhlineensa huonolla tuulella Turun yössä. Vessassa kaksi miestä nahisteli ja tuuppi toisiaan, jolloin Immu päätti todeta että kaksikko oli aivan paskoja myllyttämään toisiaan. Sitten hän päätti näyttää kuristusotteen. Niks naks ja toiselta oli äly poissa.

Tällöinkös toinen tappelupukari sai hirvittävän raivokohtauksen.

-Vitun kusipää, kuristit mun kaverin tajuttomaksi, mies huusi ja täräytti Ilméniä päin pärstää.

Immu toteaa kirjassa lyöneensä kaksi kertaa takaisin ennen kuin tajusi edes mitä tapahtui. Nyt kaksi miestä makasi lattialla.

-Seuraavana päivänä ajoin takaisin kohti Helsinkiä. Ykä soitti ja ilmoitti että sulle tulee kohta aika vihainen puhelu. Soittaja oli Torsti Turun väkivaltarikosyksiköstä, Immu muistelee.

”Kuules Ilmén, olet eilen hakannut kaksi meidän poliisia”, kuului yllättävä veto.

Asiasta päästiin sopuun. Ilmén osti poliisipojille uudet vaatteet. Ne maksoivat aika paljon. Neljä tuhatta euroa. Mutta ei auttanut kuin maksaa.

Portsariaikoina hän ”tutustui” myös Kimi Räikköseen. Kimi oli kuulemma vähän diiva ja meni ravintolaan takki päällä. Immu ilmoitti ettei tämä sovi. Kimi heitti perusläpän ”etkö tiä kuka mä oon” ja tarjosi 500 euron seteliä narikkaan.

-Sanoin kiitos, kiitos, enkä tehnyt elettäkään vaihtorahojen antamiseksi. Kimin ilme kiristyi: Missä vaihtorahat. Ai jaa, sori sori, en ajatellut että tarttet tästä mitään takas, totesi Ilmén naama pokerina:

-Kun Häkkinen käy meillä, se jättää aina tän meille.

Lisää luettavaa