Spice Girlsin yhteenpaluusta on liikkunut monenlaisia huhuja ennen ja jälkeen viimevuotisen esiintymisen Lontoon olympialaisissa.
Nyt Victoria Beckhamin edustaja on ilmoittanut, ettei ainakaan hänellä ole aikomustakaan osallistua vuonna 2014 mahdollisesti järjestettävälle kiertueelle. Muotisuunnittelijana mainetta niittäneen Beckhamin kerrotaan keskittyvän vaatebisnekseen ja perheeseensä.
Tyttöbändin kerrotaan suunnittelevan Australian-kiertuetta ensi vuodelle ja näillä näkymin Mel B, Geri Halliwell, Emma Bunton ja Mel C toteuttavat suunnitelman ilman Beckhamia. Lontoon olympialaisten aikaan Mel B antoi ymmärtää, että koko viisikko on palaamassa yhteen. Nähtäväksi jää, muuttaako Beckhamin ilmoitus suunnitelmia.
Lähde: Sun