Tähtien sota -konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina

Star Wars -konsertti saapuu Hartwall Arenalle syyskuussa. Lipunmyynti alkaa maanantaina.

13.05.2018

Star Wars: A New Hope In Concert kuullaan Hartwall Arenalle lauantaina 8. syyskuuta. Esityksessä nähdään vuonna 1977 valmistunut ensimmäinen Tähtien sota -elokuva, joka sittemmin on nimetty alaotsikolla Episodi IV: Uusi toivo. Monille Tähtien sota -faneille kyseessä on odotettu tapaus.

A New Hope In Concert -tapahtumassa sinfoniaorkesteri esittää elokuvan aikana John Williamsin Oscar-palkitun musiikin. Tähtien sota on elokuvahistorian tunnetuimpia elokuvia, ja myös elokuvan musiikin säveltänyt John Williams on oman alansa suurimpia mestareita. Williams on voittanut sävellyksistään viisi Oscar-palkintoa, ja hänellä on peräti 51 Oscar-ehdokkuutta.

Tapahtuman peruslippu maksaa 30 euroa. Tarjolla on myös VIP-paketti, johon kuuluu hyvän istumapaikan lisäksi tuotelahaja, illallinen, ennakkotilaisuus sekä muita etuja.

Lipunmyynti alkaa 14.05.2018 ko 9:00 Ticketmasterissa.

Lisää luettavaa