Takavuosien suosikkimissillä harvinainen ja parantumaton sairaus

Nina Björnström.

04.10.2022

Nina Björnström-Lehtonen, 56, valittiin Miss Suomeksi vuonna 1988. Nyt hän on kertonut elämästään Ilta-Sanomien jutussa.

Lentoemäntänäkin työskennellyt Nina joutui jäämään eläkkeelle nelikymppisenä parantumattoman, harvinaisen sairauden vuoksi.

Nina kertoo Ilta-Sanomissa sairastavansa trakeobronkomalasiaa. Se on perinnöllinen keuhkosairaus, jossa keuhkot litistyvät rustokudoksen puuttumisen vuoksi. Ninalla on mös hypogammaglobulinemia, joka altistaa bakteeri-infektioille.

– Sairauden puhkeaminen muutti elämäni. Sittemmin elämääni ovat värittäneet sairaalajaksot ja jouduin tekemään elämäni kipeimmän päätöksen. Se tarkoitti, että jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jo reilu nelikymppisenä, Nina kertoo IS:ssä.

Sairaus on johtanut siihen, että häneltä jouduttiin lopulta leikkaamaan oikean keuhkon keskilohko pois.

Unelmatyöstä luopuminen on ollut luonnollisesti vaikeaa.

Nina kertoo lehdessä, että biologisen lääkkeen tiputushoito säännöllisesti on tullut tutuksi. Hän tietää että yksi paha keuhkokuume voisi olla kohtalokas.

– Elän vahvasti tässä päivässä ja olen kiitollinen huomisesta. Elämää ei voi elää pelkäämällä, hän korostaa.

Perhe on rakentanut Loviisaan tänä syksynä uutta taloa, joten elämä kantaa.

Lisää luettavaa