Tällaisena et ole Maria Veitolaa nähnyt: Kaatui koronassa petiin, varoittelee ”kus*sesta” long covidista

Maria Veitola sai jo toisen kerran koronan. Hän varoittelee myös pitkästä koronasta, vaikka itse ei sellaisesta onneksi kärsikään.

06.12.2022

Suosikkijuontaja Maria Veitola on kaatunut vuoteeseen jo toisen kerran koronan iskiessä.

-Oireet alkoivat keskivikkona. Aivastelin ja palelin. Infernaalinen lihas- nivel- ja päänsärky, väsymys. Kuume nousi yli 38 asteen. Lisäksi lievää kurkkukipua ja nuhaa. Omituinen olo silmissä: särkee ja hiertää, Veitola kuvaa ja kertoo onneksi voivansa jo paremmin.

Maria muistuttaa tärkeästä asiasta talven tullen – pöpöt ja infektiot kun jylläävät hanakammin juuri silloin:

-Koronavuosien aikaan omaksuimme hyviä tapoja: yskittiin hihaan ja pestiin käsiä. Pysyttiin kotona, jos oltiin kipeitä. Moni tuntuu unohtaneen nämä, kun ei ole enää pakko olla eristyksissä. Mennään kipeänä töihin, pikkujouluihin ja kouluun, viedään lapset kuumeessa hoitoon.

-Ei näin, hän toteaa ja jatkaa:

-Jotta meidän monin osin hauraissa kantimissa oleva yhteiskuntamme pyörisi, niin kaikkien soisi kantavan vastuunsa. Ainakin terveydenhuollossa, varhaiskasvatuksessa ja peruskouluissa on jatkuva henkilöstöpula ja ankarat työolot jo ilman sairastumisia. Muistetaan myös ravintola- tapahtuma- ja kulttuurialoja, jotka kokivat vaurioita koronavuosina.

Maria tähdentää somekirjoituksessaan, että koronavirus ei aiheuta kaikille oireita, ja joillekin se on vain ”perusflunssa”. Se on silti edelleen vaarallinen riskiryhmiin kuuluville, eli esimerkiksi syöpäsairaille ja niille, joilla on perussairauksia.

-Lisäksi kuka vain voi sairastua long covidiin, joka on todella kusinen, pitkäkestoinen oireyhtymä, Maria lataa.

Kyse on muistakin talven tartuntapöpöistä.

Maria suosittaa, että heti kun on se olo, että taidan olla tulossa kipeäksi, on syytä jäädä potemaan kotiin.

-Jos on kuumetta, niin kotona pysytään aina yksi kuumeeton päivä. THL ohjeistaa koronaan liittyen näin: pysy kotona, kunnes olet ollut oireeton kahden vuorokauden ajan ja oireiden alusta on kulunut vähintään viisi vuorokautta. Oireettomuus tarkoittaa, että kuume on poissa ja muut oireet ovat selvästi vähenemässä.

Lisää luettavaa