Tämä 80-luvulta tuttu vanha kikka lupaa: Nukahdat hetkessä!

Kohta kuorsaat.

23.09.2018

Unettomuuteen tai nukahtamisen edesauttamiseen on monenlaisia metodeja.

Tässä tulee eräs, josta kertoo brittiläinen Joe-media. Sen kerrotaan olevan keino, jota myös armeija käyttää lepoharjoituksissaan. Alunperin menetelmä on kerrottu jo 80-luvulla julkaistussa opuksessa Relax and Win: Championship Performance.

Se lupaa kuuden viikon harjoittelun jälkeen jopa yli 90-prosenttisen unen saannin. Kokeile auttaako se sinua.

Tässä kikka vapaasti suomennettuna:

Ajattele kaikki kasvosi osat rennoiksi yksitellen nenästä, leukaan ja kieleen ja niin edelleen.
Laita hartiat niin alas kuin voit.
Rentouta käsivartesi, ensin toinen, sitten toinen. Aloita käsivarren yläosasta, ja sitten vasta alaosa.
Hengittele ja rentouta rintakehäsi.
Rentouta jalkasi vuorotellen, ylhäältä alaspäin
Mieti jotain ihanaa ja turvallista paikkaa jossa voit olla rauhassa ja häiriöttä.
Toista mielessäsi kymmenen sekunnin ajan sanoja: Älä ajattele.

Lisää luettavaa