Tänään on tärkeä muistopäivä: ”Tammikuusta 2008 alkaen on raportoitu 3314 murhaa”

Tämä on tärkeä muistaa.

20.11.2019

Seta muistuttaa Facebook-sivuillaan tärkeästä muistopäivästä.

”Viimeisen 12 kuukauden aikana on murhattu 331 transihmistä 74 eri maassa. Muistotilaisuudet järjestetään tänään kansainvälisenä transmuistopäivänä Helsingissä, Turussa ja Lahdessa”, Seta sivuilla kerrotaan ja jatketaan:

”Surullinen luku ei ole vuoden saatossa pienentynyt. Tammikuusta 2008 alkaen on raportoitu 3314 murhaa. Transihmisiin kohdistuva syrjintä tuottaa hengenvaaran ja lisää mielenterveysongelmia ja itsemurhariskiä. Transihmisten kohtaavat syrjintää Suomessa niin kouluissa, työelämässä kuin palveluiden asiakkaina. Seta vaatii Rinteen hallitusta puuttumaan kaikkeen transihmisten kohtaamaan syrjintään.

20.11. on myös lasten oikeuksien päivä. Translapset ja -nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.

”Erityisesti translapset ja -nuoret kohtaavat räikeää vähättelyä ja syrjintää arjessaan. Yhteiskunnan eri tasoilla esiintyvä syrjintä heijastuu paitsi alaikäisiin itseensä myös heidän lähipiiriinsä. Olisi äärimmäisen tärkeää kuunnella kaikessa päätöksenteossa heitä, joita asiat koskevat. Ihmisoikeudet koskevat myös lapsia”, sanoo Setan puheenjohtaja Sakris Kupila.”

Katso päivitys alta.

Lisää luettavaa