Tappava someilmiö myös Suomessa – jopa 8-10-vuotiaat asialla

Maailmalla varoitellaan tappavasta someilmiöstä, joka lievimmilläänkin aiheuttaa kovia vatsavaivoja.

16.01.2018

Useat tv-kanavat ja lehdet maailmalla kirjoittavat älyttömästä somehaasteesta, josta lääkärit nyt varoittelevat.

Kyseessä on Tide Pod -haaste, ja siinä nuoret laittavat suuhunsa erityisiä pyykinpesutyynyjä tai -tabletteja, joiden sisällä on nestemäistä pesuainetta.

Jokainen ymmärtää että aineet ovat sisäisesti nautittuna erittäin vaarallisia. Yhdysvalloissa sijaitsevan myrkytystietokeskuksen mukaan jopa tappavia.

Kaikista järkyttävintä asiassa on, että Comon tutustuessa ilmiöön laajemmin netistä löytyi jopa 8-10-vuotiaita lapsia tekemässä haastetta kotonaan. Comon tiedossa on, että myös Suomessa nuoret ovat kokeilleet asiaa. Nyt tarvitaan vanhempien ankaraa puuttumista ja tietoa asiasta!

Aiheesta kirjoittaa Suomessa myös hyvinvointisivusto, josta voi katsoa videon aiheesta – TÄÄLLÄ

Lisää luettavaa