Tarja järkyttyi leffateatterissa: ”Ei ole ihan jokaiselle tullut selväksi näköjään…”

Kuvassa verho

Tarja pöyristyi elokuvissa käydessään, ja ehkäpä ihan aiheesta.

Facebookin käyttäjä Tarja on närkästynyt ja kirjoittaa kokemuksistaan Hyvinkääläisten ilmoitustaulu -nimisessä Facebook-ryhmässä. Tarja oli käväissyt elokuvissa.

-Ei ole ihan jokaiselle tullut selväksi, että Suomessa jyllää tarttuva virussairaus, jonka leviämisen ehkäisyyn on jokaisella kansalaisella velvollisuus!  Tänään Bio Rexissä Tove Janssonin elokuvissa yksi katsoja aivasteli, yski ja röhi koko elokuvan ajan!

Tarjan mielestä kyse on käsittämättömästä välinpitämättömyydestä. Ja kyllähän sen niin voi tulkita.

Jos ihminen kärsii hengitystieoireista, hänen ei pitäisi liikuskella julkisilla paikoilla, esimerkiksi elokuvateattereissa. Vaikka hän itse tietäisi, että hänellä ei koronavirusta ole, niin tässä ajassa moinen käytös vaikuttaa varsin sopimattomalta muita kohtaan.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut