Terveyssivusto kokosi 12 kuuminta uutta faktaa koronasta – hurjaa!

Presidenttiä Turkissa suojellaan erityiskameralla.

11.03.2020

Koronavirus on nyt pandemia. WHO on tehnyt tänään päätöksen aiheesta.

Suomalainen hyvinvointi- ja terveyssivusto on koostanut kahdentoista uuden faktan tietopaketin koronasta, ja se on melkoisen hurjaa luettavaa.

Esimerkiksi Italia tuntuu olevan todellisessa paiseessa koronan kanssa. Uhriluku siellä on kasvanut mahdottomasti – lähes 200 kuoli koronaan pelkästään vuorokauden aikana. Ja uusia tartuntoja tuli vuorokaudessa kaksi tuhatta!

Turkin presidenttiä taas on ryhdytty suojelemaan erityislämpökameralla. Kun joku lähestyy pressaa, kamera kertoo onko ihmisen ruumiinlämpö noussut. Jos on, turvamiehet estävät tapaamisen.

Jos Ruotsin-laivojen matkustajan epäillään sairastuneen matkalla koronavirukseen, hänet eristetään hyttiinsä. Metroasemille taas on tulossa Suomessakin käsienpesupisteet.

Google on kieltänyt sataa tuhatta työntekijää tulemasta kuukaudeksi töihin! Lisää hurjia faktoja sivustolla.

Lisää luettavaa