Tulkki paljasti Trumpin salaisen viestikielen – tätä hän käsillään tarkoitti!

11.11.2016

Obaman ja Trumpin tapaamista on tulkittu monesta eri lähteestä, mutta nyt tulee mielenkiintoinen. Brittilehti Daily Mail kirjoittaa elekielen eli kehonkielen eli body languagen ammattilaisen tekemistä tulkinnoista.

Uutiset välittivät sulaa sopua. Kehonkielen tulkki toteaa muuta.

Eleet ja ilmeet ja kehonkieli kertovat kuulemma kavaltavat.

Obama kertoi pitämällä jalkojaan erityisen harollaan siitä, että hän on todellinen alfauros ja mies. Obaman kerrotaan viestineen  myös olevansa väsynyt ja hyvin epätoiveikas tulevaisuuden suhteen. Hän ei näyttänyt kovin kannustavalta.

Obaman käsien nähtiin olevan rukousasennossa. Kun taas Trumpin kädet olivat kuin naisen sukupuolielin. Elekieli kertoo että Trump oli kuin hän olisi tarvinnut kosketusta, lohdutusta ja halausta. Kuka sen hänelle antaisi?

Juttu täällä kuvineen

 

Lisää luettavaa