Konserttijärjestäjä Patrick Allocco on haastanut räppäri Nasin oikeuteen ja vaatii tältä kymmenen miljoonan dollarin korvauksia.
Alloccon mukaan Nas ei saapunut Angolassa järjestettyyn konserttiin viime uutena vuotena, vaikka oli saanut esiintymisestä 300 000 dollarin maksun etukäteen.
Allocco väittää lisäksi, että angolalaiset tapahtumajärjestäjät kätyreineen pitivät häntä panttivankina 50 päivää saadakseen rahansa takaisin. Haasteen mukaan häntä hakattiin ja uhkailtiin aseella.
Allocco kertoo kärsineensä henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti. Hän ei pystynyt hoitamaan bisneksiään ja menetti sekä firmansa että kotinsa. Alloccon mielestä Nas on korvausvelvollinen, koska koko tapahtumaketju lähti liikkeelle hänen ohareidensa takia.