Uskomaton teinien mustasukkaisuusdraama johti pitkään tuomioon

Seurustelevalle parille heilahti häkki.

26.12.2019

Manchesterissa, Englannissa on tuomittu kaksi 17-vuotiasta, tyttö ja poika, kuudentoista vuoden vankeuteen. Tuomion perusteena on murhanyritys, ja taustat varsin erikoiset.

Teon aikaan nuoripari seurusteli. Sitten tyttö sai päähänsä että hänen poikaystävällään on edelleen vispilänkauppaa exänsä kanssa. Sen todistamiseen, ettei ole, ei riittänyt mikään muu kuin että poikaystävän piti kuulemma surmata exänsä.

Uhri eli ex-tyttöystävä oli 16-vuotias. Ex-poikaystävä meni tämän luo, harrasti seksiä ja alkoi sitten pyydellä erikoisia. Exän pitäisi meikata kaulaansa jälkiä jotka muistuttaisivat kuristamista. Sitten voitaisiin kuvalla todistaa nykyiselle tyttöystävälle että teko oli suoritettu.

Mustasukkainen nykyinen tyttöystävä vaaniskeli kuitenkin talon ulkopuolella ja lähetti kymmeniä tekstiviestejä vaatien murhaa. Niinpä nuorukainen sitten puukotti uhria.

Tämä kuitenkin selvisi murhanyrityksestä, kertoo Daily Mail.

Lisää luettavaa