Vaginahieroja Antti Kurhinen paljasti sivutyönsä – varaudu, tämä on jo todella törkeän perverssiä!

Antti Kurhinen ei häpeile tunnustaa lisätienestiensä lähdettä.

Promokuva

Ensin viihdepersoona Antti Kurhinen on kertonut työskentelevänsä vaginahierojana ja avaavansa jopa kesäkiertueen muodossa naisten ”pimppijumeja”. Nyt hän paljastaa sivubisneksensä.

Varautukaa! Ei ole ihan tavallista.

-Kuten tiedätte, maailmassa on paljon pervoja ihmisiä, jotka tykkää ties mistä fetisseistä. Minulla on myös julkisuuden henkilönä paljon erilaisia faneja, jota uskaltautuvat kertomaan omia fantasioitaan minulle. Kerron teille nyt kaikkein yököttävimmän, jolla olen tehnyt perkuleesti rahaa! Huh, pistäkäähän korvat hörölle,täältä pesee nyt todella rankkaa settiä! Antti postaa.

Hän kertoo myyvänsä pieruja. Kyllä, pieruja.

Eräs fani on jo pitkään halunnut, että Antti pieraisee hänen nokkaansa, ja näin Antti on tehnyt. Tokikin vain kameran välityksellä. Raha on sitten tullut kirjekuoressa kotiin.

Antti kertoo värikkäästi uudesta toimialastaan bloggauksessaan ja väittää, että Jethro Rostedt on onnistunut tekemään hyvää bisnestä, mutta ei hänkään niin hyvällä katteella kuin Antti itse – myymällä pieruja.

Lue älytön postaus TÄSTÄ

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut