Ylen Uuden Musiikin Kilpailu huipentuu lauantaina 8. helmikuuta Nokia Arenan UMK25-show’hun.
Lue myös: Erika Vikman paljasti avoimesti halunsa
UMK:n voiton ratkaisevat yleisöäänet (painoarvo 75 %) sekä kansainvälinen ammattilaisraati (25 %). Nyt äänestystä on muutettu. Yleisö voi äänestää suosikkiaan jo heti ensimmäisen UMK25-esityksen alettua Viime vuoden Euroviisuista tutulla äänestysajan muutoksella entistä useammalla suomalaisella on nyt mahdollisuus vaikuttaa oman suosikkinsa pärjäämiseen kilpailussa.
”UMK:n voittajan ja Suomen seuraavan euroviisuedustajan ratkaisevat ennen kaikkea suomalaiset äänestäjät. Äänestämisajan pidentämisellä haluamme antaa äänestäjille enemmän aikaa oman suosikin tukemiseen, ja samalla toivomme, että tänä vuonna kerätään kaikkien aikojen UMK-äänisaalis”, kertoo ohjelman päätuottaja Anssi Autio.
UMK:ssa voi äänestää maksutta Yle-sovelluksen kautta (kirjautumalla Yle-tunnuksilla) sekä tekstiviestillä (hinta 1,50 € sis. alv.) ja puhelimitse (hinta 1,52 € + pvm). UMK:n maksullisen äänestyksen tuotto lahjoitetaan Mieli ry:lle. Äänestystuotot käytetään nuorten mielenterveyden vahvistamiseen kouluissa ja harrastuksissa sekä sen varmistamiseen, että Sekasin-chat ja Sekasin-chatten pystyvät vastaamaan mahdollisimman monelle nuorelle asuinpaikasta riippumatta, ilman lähetettä tai maksuja.