Etsi
Yhdysvaltalaishuomio.
Kiinassa koronatestiä tehtiin pyllyreiästä, mutta kurlaaminen on myös luotettava tapa testata covid-19-kantajuus.
28-vuotias Destini on kertonut pysäyttävän elämäntarinansa. Yliannostus vei häneltä normaalin elämän mahdollisuuden.
Pertti Salovaara avautui Hymylle masennuksesta ja bipolaarisesta eli kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään.
Hörppy seis ja komeus palasi.
Senioreiden rokotusvalistaja.
Taidemaalari Juhani Palmu paloi jo toistamiseen.
Naiset pitävät vaikuttavuussijoittamisesta.
Huh ja wau eli hwau!
Kuluttaja-lehti on oikaissut testinsä tuloksia, vannoo ettei käytä kyseistä laboratoriota enää ja aikoo testauttaa suodatinpussit uudelleen.
Hengitysvaikeuksista kärsivien lisäksi on toinen ihmisryhmä, jotka ovat suorastaan syrjäytymisvaarassa maskien käytön vuoksi.
NikoLa on ollut kuivasuu jo yhdeksän vuotta.
Topi Sukari ei lannistu, vaan toteaa, että syksyllä olisi jo tarkoitus juosta.
Mitä ihmettä?