19v Helmi avautuu Seiskalle Dannysta: ”Aina kun nousin sängystä ylös, ehostin itseni ja tein Dannylle aamupalaa”

Suomen julkisin avustaja.

04.09.2020

19-vuotias Helmi Loukasmäki on taatusti Suomen julkisin avustaja. Hän toimi Raumalla koko kesän Dannyn hommissa. Parin välille kehiteltiin romanssia, mutta molemmat puhuvat vain työsuhteesta. Erityisen läheinen avustajasuhde Helmillä kuitenkin tuntuu Seiskan haastattelun perusteella 77-vuotiaaseen Dannyyn olleen.

-Kesä on ollut ikimuistoinen. Olen kaivannut takaisin Raumalle. Tuntuu hassulta, kun ei ole enää niitä päivittäisiä rutiineja. Aina kun nousin sängystä ylös, ehostin itseni ja tein sitten Dannylle aamupalat. Päivisin oli kaikenlaista ohjelmaa ja iltaisin Iso Dee vei minut veneajeluille, nuori nainen selvittää lehdessä.

-Danny on ehdottomasti herrasmies. Tykäsin pitää hänestä huolta. Mielelläni menisin sinne uudelleenkin, ja onneksi Dannykin on jo toistuvasti kysellyt halukkuuttani hommaan.

Yksi asia Helmiä Seiskan mukaan ihmetytti Rauman-huvilalla. Dannyn naisystävää, Erikaa ei näkynyt koko kesänä, tai itse asiassa vasta sen lopussa, kun juhlittiin erään säveltäjän synttäreitä.

Lisää luettavaa