Alaikäinen aiheutti Oulussa useita vaaratilanteita

Poliisi sai kiinni.

13.03.2024

Poliisi sai tiistaina kello yhdeksän aikaan illalla ilmoituksen vaarallisesti ajavasta valottomasta moottoripyörästä Oulussa.

Partio tavoitti kyseisen hurjastelijan keskustassa ja näytti sille pysäytysmerkkiä, mutta kuljettaja lähti pakenemaan poliisipartiota ajaen Oulun ydinkeskustassa merkittävää ylinopeutta.

Kaksipyöräinen ajopeli osoittautui mopoksi, jonka rakennetta oli muutettu siten, että se oli moottoripyörä. Kuljettajana toimi alaikäinen poika, joka otettiin kiinni. Virityksen vuoksi mopo kulki kovaa vauhtia.

Pakenija aiheutti ajollaan lukuisia vaaratilanteita ydinkeskustassa muille tienkäyttäjille ja jalankulkijoille. Henkilöä epäillään nyt ainakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

”Mopo” takavarikoitiin. Oulun poliisi jatkaa asian esitutkintaa, ja Oulun käräjäoikeus ottaa asiaan kantaa esitutkinnan ja syyteharkinnan jälkeen.

Lisää luettavaa