Anssi Kela kertoo tapahtumista Oulussa: ”En tiedä miksi juuri Oulussa”

Anssi auvoisena.

10.05.2025

Anssi Kela on keikkaillut Oulussa, ja pitänyt keikasta ja yleisöstä taas.

Ja koko Oulusta.

Anssi toteaa, että Oulussa on aina jotain erityistä.

-En tiedä, miksi tällaisia juttuja tapahtuu juuri Oulussa. Tiedän kuitenkin, että olen yleensä mielissäni Oulun-reissun jälkeen. Niin tänäänkin, hän lausuu.

Mitä Oulussa sitten tapahtuu?

Anssi kertoo, että Oulussa on jotain erityistä. Kun hän kävelee kaduilla, häntä tervehditään hymyillen.

-Parin vuoden takaa on jäänyt pysyvästi mieleen, kun kadulla nainen huikkasi vastaantullessaan ”oot upee!” Nyt kirpparilla nainen huudahti minut nähdessään: ”Anssi, mä rakastan sua!”

Nainen oli kuulemma eri nainen kuin edellinen.

-Kauppakeskuksessa puolestaan nuori nainen tuli kertomaan aloittaneensa kitaransoiton minun musiikkini inspiroimana. Senkään kuuleminen ei tuntunut yhtään ikävältä, Anssi ihailee somepostauksessaan.

Lue myös: Anssi Kela -huijari saalisti tuhansia euroja faneilta – Anssi: ”3 keinoa tunnistaa etten se ole minä!”

Lue myös: Anssi Kela yllättyi – katso minkä ökylukaalin sai!