Idolsin toisessa finaalissa teemana oli iskelmä. Yhdellä kilpailijoista oli selkeä kotikenttäetu.
Teksti: Riina Rinkinen Kuva: Johan Staffan Turbanov
Yhteislaulun pääosassa oli tällä kertaa vieraileva tuomari, koko kansan hymykuoppa, Katri Helena. Vasten auringon siltaa soi Peacockissa kauniisti, vaikka kilpailijoiden äänet olikin miksattu Katri Helen tieltä pohjimmaisiksi. Ali Elkharamin koreografiarajoitteisuus tuli jälleen liikuttavalla tavalla esiin, kun yksinkertainen liikehdintä lavalla samalla laulaen ei onnistunut.
Elkharamin valinta iskelmäkierrokselle oli Edu Kettusen Lentäjän poika. Lavan reunalle istutettu haavehtivan näköinen Elkharam onnistui esityksessään edellistä kertaakin paremmin. Korkeampi sävellaji piti äänen kevyenä, mutta hallittuna ja melodiassa oli raikasta variointia ja tulkintaa. Lauluteknisesti silti hirvittää miehen tapa jännittää selkänsä kaarelle voimaa vaativien nuottien kohdalla. Tuulisella kesäkeikalla on myös riski kaatua takaraivo edellä isänmaahan.
Kisasta yllättäen pudonnut Stina Girs coveroi kiitettävästi Paula Koivuniemeä. Kun kuuntelen Tomppaa reviteltiin läpi jo vakiintuneen eroottissävytteisen kiemurtelun koristelemana ja ilokseni en löytänyt jälkeäkään aikaisemmista ärsyttävistä maneereista. Girsin ääni on samalla sävykartalla Koivuniemen kanssa ja se auttoi osaltaan kappaleen uskottavaa ulosantia. Energisellä esiintymisellä ei kuitenkaan kerätty tarvittavaa äänimäärää ja Girs lähetettiin takaisin kotiin. Pelästyttikö liika seksikkyys osan äänestäjistä? Ollaanko Stinasta salaa mustasukkaisia avio- tai avomiehelle?
Martti Saarisen Viimeiseen mieheen kuulosti ajoittain jopa alkuperäisesitykseltä. Jos säkeissä sulki silmät, saattoi helposti kuvitella kalmon lavalle. Saarinen hoiti lauluosuutensa hienosti, mutta ote esiintymiseen ei ollut aivan niin napakka kuin se olisi voinut olla. Viimeisestä, pitkästä nuotista myönnettäköön miehelle hatunnosto. Ainakin keuhkojen tilavuus on kohdallaan.
Hennariikka Syvänne saapui lavalle posliiniposket sädehtien. Nainenhan on nukke, jostain syystä elävä ja laulutaitoinen. Syvänteen valinta oli Leif Wagerin Romanssi. Jo kappaleen nimen mainitseminen aiheuttaa allekirjoittaneessa itkuvaaran, eikä Syvänteen lähdeveden kirkkaalla äänellä kappaleesta tulkittu versio parantanut asemiani. Myönnän pyyhkineeni silmänurkkiani esityksen aikana ja sen jälkeen. Itsekin liikuttuneessa tilassa laulanut Syvänne horjui äänensä kanssa satunnaisesti, mutta esityksen vaikuttavuutta ei horjuttanut mikään. Syvänteen ääni on parhaimmillaan juuri herkkää tulkintaa vaativissa kappaleissa.
Viimeisenä esiintynyt Ilpo Kaikkonen korjasi illan potin. Retrotähdeksi muuntautunut Kaikkonen lauloi kappaleensa Paha vaanii varmasti ja kakistelematta. Iskelmän illuusio pysyi rakoilematta pystyssä: Vire, sanat ja sanoma olivat pohjia myöten hallussa ja nuotit tehty sametista. Kaikkosen esitys toi mieleen Ville Valon version Ikkunaprinsessasta.
Seuraava finaali on vahvasti miesvoittoinen. Saako Hennariikka pidettyä naislinnakkeen pystyssä vai murenevatko muurit miesten tieltä?