IL: Vappu Pimiä kimpaantui siivelläelämisväitteistä – piti myös juhlissa saarnan sugardaddystä kertoneelle nuorelle naiselle

Vappu Pimiälle taloudellinen itsenäisyys on aina ollut itsestäänselvyys.

24.10.2021

Niinpä häntä kismittää joskus vastaan tuleva ajatus siitä, että hän eläisi liikemieskumppaninsa Teemu Huuhtasen siivellä. Asia tulee esiin Iltalehden jutussa.

– Minulle ajatus yhdenkään miehen rahoilla elämisestä ikinä koskaan on täysin absurdi! Vappu toteaa.

Ja aiheesta toteaakin. Vappu istuu miljoonayhtiön hallituksessa ja oma firmakin on totaalisen nousujohteinen liikevaihtoineen ja -voittoineen. Vapun omistaman yrityksen liikevoitto oli viimeksi tehdyssä tilinpäätöksessä liki 70 prosenttia, joka on täysin käsittämätön. Jo 10 prosentin voitto olisi hyvä.

Jotkut parikymppiset naiset haaveilevat sugardaddysta, joka kustantaa seurapalveluja vastaan elämisen. Vapulla on tähän kommenttinsa.

– Ai saakeli! Olen ollut juhlissa, joissa tapasin tällaisen nuoren naisen. Pidin hänelle melkoisen saarnan, hän paukuttaa Iltalehdessä.

– Toivoisin, että nykynuoret fanittaisivat esimerkiksi somessa itsenäisiä, omalla työllään ansaitsevia naisia. Itsenäisyyshän tulee juuri siitä, että et ole kenestäkään taloudellisesti riippuvainen, Pimiä toteaa Iltalehdelle.

Moni luulee, että Vapun tienestit koostuvat vain Maajussille morsian- tai Tanssii tähtien kanssa -ohjelmien juontohommista. Se on kuulemma väärä luulo, sillä nainen houstaa yrityksensä nimissä paljon yritystilaisuuksia ja suunnittelee myös kodin esineitä.

Lisää luettavaa