Hiljaiseloa viime aikoina viettänyt Kiira Korpi on palannut sosiaaliseen mediaan. Hän julkaisi sometilillään useamman kuvan ja kertoo jokaisesta jotain tietoja. Hän kysyy ensin, miten muilla on mennyt. Sen jälkeen hän kertoo oman elämänsä olleen hektistä. Hän viittaa myös ikävään patriarkkaan ja siihen, kuinka maailma on mennyt sekaisin.
Lue myös: Tuntisitko Kiira Korpea enää – tyylimuutos!
Kiiran kuvissa nähdään hänen koiransa Pika, joka nuolee yhdessä kuvassa Kiiran naamaa. Koira vaikuttaa olevan ex-taitoluistelijalle erittäin tärkeä, koska se esiintyy niin useassa julkaisun kuvassa. Se on päässyt myös mukaan Nuuksiolle.
– Olen päättänyt priorisoida iloni viettämällä paljon aikaa luonnossa ja inspiroivien kirjojen, taiteen ja ihmisten äärellä, kertoo Kiira vapaasti suomennettuna.
Kiira kertoo julkaisunsa lopussa, että ei julkaise juuri nyt sometilillään mitään. Hänen aikansa taitaa kulua jossakin erityisessä, jota hän kertoo työstävänsä.
– Tiedäthän, että työstän jotain erityistä SINULLE myöhemmin tänä vuonna!
Julkaisuun on tullut paljon sydänemojeita. Kiira ei kerro tarkemmin mitä hän työstää. Se voisi koskea esimerkiksi uutta runokirjaa tai jotain muuta luettavaa.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Kiira joutui tammikuussa keskelle kohua
Kalle Palander puhui tammikuussa Gämblers Cast -podcastissa sopimattomia asioita Kiirasta. Tästä syntyi kohu, jonka myötä Kalle sai potkut Yleisradiolta.
Lue myös: Näin kävi Palanderin podcastille – Kiira Korpi puuttui nyt asiaan
Kalle on pyytänyt Kiiralta anteeksi ja nyt hän on tehnyt sen myös julkisesti saman podcastin kautta, jossa hän myös loukkasi Kiiraa.