Klovnikauhu paisuu: Valvontakamera paljasti yöaikaan sisään pyrkivän pellen

09.10.2016

Ympäri maailman on raportoitu oudoista klovnihavainnoista. Kukaan ei tiedä mistä on kysymys, ja on jopa veikkailtu, että pelottavien pellehahmojen kohdalla olisi meneillään suuri mainoslanseeraus.

Ihmiset ovat peloissaan, ja varsinkin tämä teksasilaisen perheen isä on sitä mieltä, että mikäli heidän kotitalonsa ovet eivät olisi olleet lukossa yöllä, he olisivat voineet päästä hengestään.

Talon lukuisissa valvontakameroissa näkyy, kuinka pellenaamariin sonnustautunut hahmo käyskentelee pihalla veitsi kädessä pyrkimässä sisään aamuyön tunteina.

Tapaus voi myös olla lavastettu. Oli tai ei, kauhukerroin on ylitetty.

Lisää luettavaa