Kolmiodraama vai ei – vihdoin tilittää itse Danny!

Danny julkaisi vajaa tunti sitten tilityksen somessaan.

31.12.2021

Viime päivinä on kohkattu siitä, että Dannyn, hänen ystävänsä Helmi Loukasmäen ja ex-rakkaansa, laulaja Erika Vikmanin välillä olisi kolmiodraama.

Nyt Danny oikoo asiaa ja puhuu vihdoin itse.

-En voi vahvistaa ajatusta kolmiodraamasta, koska mitään draamaa ei ole, hän sanoo.

-Helmi, alunperin yhteistyökumppanini, on hieno ja mitä mainioin lähimmäinen, joka on ja on ollut paikalla ja jatkanut yhteistyötämme ja elämäämme pyynnöstäni. Hän on ahkera, lahjakas, osaava ja vastuullinen kanssaihminen. Helmi ei ole elämässäni vasten tahtoani, joten kysymys ei ole mistään roikkumisesta, tai siitä, että jokin paikka olisi luovutettava, kuten pahaa ilmapiiriä luova henkilö tahtoisi.

Danny jatkaa:

-Olemme vapaaehtoisesti eläneet toistaiseksi tavallamme. Tavalla, joka ei pitäisi kuulua kenellekään ulkopuoliselle. Yhteisestä sopimuksesta elämme, päivän kerrallaan.

-Olen iloinen, että välimme Erikan kanssa ovat näin eromme jälkeenkin parantuneet ja lähentyneet. En ole aiemminkaan katkaissut ihmissuhteitani, vaikka ne olisivat päätyneet eroon. Haluan, että ihmissuhteeni voivat hyvin. Ymmärrän, että yleisesti on niin, että esimerkiksi sydänsurut tai muunlaiset tunteet ovat toisille viihdettä, josta on hyvä kirjoittaa. Live, and let live! Hyvää Uutta Vuotta 2022 kaikille! Danny päättää.

Hän on julkaissut kuvan, jossa hän esiintyy Helmin kanssa yhdessä.

 

Lisää luettavaa