Kohutun pienen satakuntalaiskunnan, Siikaisten, rehtorihakuun on ilmestynyt yllättävä nimi entisen valtakunnanpolitiikan kärjestä.
Merikarvia-lehden mukaan Siikaisten määräaikaista rehtorin virkaa hakee muiden joukossa entinen kansanedustaja Merikukka Forsius. Lehden mukaan hakijoita on yhteensä seitsemän.
Forsius tunnetaan erityisesti vihreiden entisenä kansanedustajana. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, ja hän toimi kansanedustajana vuosina 1999–2011.
Forsiuksen nimi on noussut samaan aikaan esiin myös toisessa viranhaussa.
Multialla päättyi kesäkuun viimeisenä päivänä sivistystoimenjohtaja-rehtorin viran hakuaika. Siihen virkaan mielii kolmetoista hakijaa, ja hakijoiden joukossa on kasvatustieteen maisteri Merikukka Forsius.
Sekä Siikainen että Multia ovat vain reilun tuhannen asukkaan kuntia. Multia sijaitsee Keski-Suomessa. Forsiusta siis tuntuu viehättävän maaseutu.
Forsius jäi monien mieleen politiikan lisäksi myös yksityiselämänsä kautta. Hänet muistetaan avioliitostaan Hjallis Harkimon kanssa.
Sittemmin julkisuudessa on kerrottu, että Forsius on mennyt naimisiin Outi-puolisonsa kanssa.
Siikaisissa rehtorihaku osuu herkkään aikaan. Pieni kunta on ollut poikkeuksellisen kovien puheiden keskellä. Kohua on riittänyt ja kuntapäättäjiä on syytetty salailusta ja huonosta hallinnosta.
Kunnassa on nähty kuumia tunteita muiden muassa kuntapäättäjien palkoista, hallintokuluista ja koulun opetusjärjestelyistä. Entinen rehtori irtisanottiin.