Matti Nykäsen luottotoimittajana toiminut ja julkisuudesta tuttu toimittaja Kai Merilä on kokenut elämänsä raskaimmat ajat. Nykänen ei niitä ollut näkemässä, mutta tsempparista olisi varmasti ollut suuri apu. Joitakin aikoja sitten Merilä kertoi Forssan Lehdessä sairaudestaan, joka alkoi juhannuksena ja vei hänet lähelle kuolemaa.
Merilä sairastui pahaan haimatulehdukseen, jonka syyksi paljastui sappikiven murunen, ei alkoholi. Hän ei ole ryypännyt kuulemma kymmeniin vuosiin. Tilanne muodostui hurjan vaaralliseksi.
Lue myös: ES: Pia Nykänen teki Matti-paljastuksen: ”Olin vain 19-vuotias…”
Lue myös: IS: Tällaisen hautapaaden Matti Nykänen sai – olympiarenkaat nimen edessä
– Lääkärit olivat ihmeissään siitä, miten jätkä voi ylipäätään olla hengissä. Sarille (vaimolleni) he kertoivat, että kyseessä on kovin mahdollinen haimatulehdus. Minulle oli myös kertynyt keuhkoihin plasmanestettä, jota alkuvaiheessa imettiin pois kolme litraa kummastakin keuhkosta, Merilä kuvaili Forssan Lehdessä.
Merilä laihtui peräti 29 kiloa. Tulehdusarvot olivat kovimmillaan 900.
Toipuminen jatkuu
Merilä on nyt kertonut voinnistaan. Hän julkaisi kuvan koiralenkiltä luonnosta ja kertoo Facebookissa seuraajilleen:
– 157 sairaalavuorokautta, 10 vatsan tähystysleikkausta, useita keuhkoihin kertyneen nesteen poistoja, monia sappi-stenttien asennuksia ja poistoja, 29 kilon verran elopainon menetystä, hän kirjoittaa.
Elämä on kuitenkin voittanut.
– Nyt olen kuitenkin saanut nauttia joulusta saakka kodista ja rakkaimmistani. Liikkumaankin ollaan jo päästy luontoon. Taistelua vielä jäljellä ennen kuin terveen paperit kourassa, mutta periksi ei anneta, hän toteaa.
– Kovasti odotan viihdetoimittajan töihini palaamista, nyrkkeily- ja Krav Maga -treenejä ja henkireikäni eli rockbändini Hired Gunin jameja ja keikkailua, mies haaveilee.
Kaitsu ennen:
Katso kuva Kaitsusta tänään tästä linkistä.